sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Mekkoja

Kesän ja mekkokelien lähestyminen sai kaivamaan ompelukoneen esiin. Talvella ei ollut intoa tai energiaa ommella mitään, mutta nyt viikko sitten valmistui vuoden ensimmäinen ompelus.


Kaavat ovat Suuresta käsityölehdestä 1/2009, malli 9. Simppeli mekko nätillä viskoosikankaalla. Muokkasin mekkoa vyötäröltä istuvammaksi. Tykkään.


Seuraava mekko ei ole minun tekemäni, vaan vintagea mummolasta. Pääsiäisenä mummon luona vieraillessa minulle tarjottiin käyttämättömänä lojunutta äidin vanhaa mekkoa. Äiti on käyttänyt mekkoa nuorena 70-luvulla, varmaksi en osaa sanoa milloin se on tehty. Mekko on suomalaisvalmisteinen.


Mekko on minulle juuri sopivan kokoinen. Kankaasta tulee kyllä mieleen keittiöpyyhe tai -verhot, mutta ei se mekon arvoa vähennä. Ihanaa maalaisromantiikkaa!

 

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Palmikkotakki

Tässä esittelyssä vielä viimeinen ennen blogin aloittamista valmistunut neuleeni. Tulevana viikonloppuna saan onneksi kamerani takaisin eli ensi viikolla on luvassa kuvia tuoreemmista jutuista.

Ensimmäinen neulomani villatakki osoittautui liian isoksi ja annoin sen eteenpäin. Seuraavaksi talveksi itselle oli neulottava uusi lämmike.


Palmikkotakki (ravelry)

Valmistunut: 7.12.2011
Malli: Estelle, Debbie Bliss
Saatavissa: Moda 1/2009, malli 27
Lanka: Novita 7 veljestä, väri 047 vaaleanharmaa
Menekki: 620 g
Puikot: 5 ja 4,5 mm

Lehdessä ollut kuva oli ihana ja halusin tämän takin itselleni. Edullisuuden nimissä valitsin painavamman työn langaksi seiskaveikan, kuten ensimmäisessäkin villatakissa. Mallin päällä jakku oli hyvin väljä ja ajattelin muokata ohjetta pienemmäksi, neuloin myös taka- ja etukappaleet yhtenäisinä.

Ohjetta uudelleen kirjoittaessa sattui kirjoitusvirhe, jonka mukaisesti neuloinkin sitten takakappaleen alkuperäisen ohjeen kokoiseksi ja etukappaleet pienentämäni version mukaan. Virheen huomasin kädenteiden jälkeen silmukoita laskiessani. Edestä on sentään sopiva ja sen puolenhan sitä itse peilistä katsoessa näkee. Takaa takki on väljä, turhankin, mutta toimii kyllä tällaisenakin. Menneenä talvena tätä toistaiseksi ainutta villatakkiani tulikin ahkerasti käytettyä. Tykkään tämän takin mallista edelleen kovasti, vaikka istuvuus ei virheen takia olekaan ihan mitä hain.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Keittiörättejä

Viime vuonna annoin äidille joululahjaksi tiskirättejä. Rättien lisäksi annoin hänelle myös "lahjakortin". Äiti ihasteli itselleni neulomaani bambupuseroa ja lahjakortissa lupaan neuloa äidin valitsemasta ohjeesta puseron hänelle ensi kesäksi. Äidin puseroa olen nyt aloittelemassa, ja suurimmaksi osaksi sileäneuleisen puseron neulominen onkin mukavaa vastapainoa viime aikoina neulomalleni palmikontäytteiselle työlle.


Annie-tiskirätti

Valmistunut: 26.11.2011
Malli: Annie washcloth, Mary J. Saunders
Lanka: Viking Milk&Honey, väri 846 vaaleanpunainen
Menekki: 15 g

Neuloin ohjeesta poiketen mallikertaa kunnes silmukoita oli 90. Se lisäsi reunukseen kaksi mallikertaa ja tällä tavalla mallikerta asettuu mielestäni kauniimmin.

Kitty Love -tiskirätti

Valmistunut: 26.11.2011
Malli: Kitty Love washcloth, Cheryl Lacey
Lanka: Sirdar Juicy dk, väri 421 grape juice

Tähän tiskirättiin kului yllä mainitusta bambupuserosta jääneet jämälangat.

Sininen tiskirätti

Valmistunut 27.11.2011
Malli: Knitted Lacy Round Cloth, Rhonda K. White
Lanka: Cotton 8
Menekki: 15 g

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Mummon luona

Pääsiäinen kului sukuloidessa ja samalla oli aikaa myös neuloa. Mohairpitsijakkuun valmistui toinenkin hiha eli työ lähestyy valmista. Punaista puseroakin pääsin vääntämään, nimenomaan vääntämään palmikonkiertoa toisen perään. Sattui vaan niin, että kamera unohtui kotiin lähtiessä matkasta. En tiedä milloin saan sen takaisin ja tämä tietää sitä, ettei uusia kuvia ole blogiin lähiaikoina luvassa...

Pari ennen blogin aloittamista valmistunutta työtä on sentään vielä päivittämättä. Viime syksynä neuloin ensimmäisen villapuseron itselleni, se valmistui syyslomalla mummon luona vieraillessa. Malli oli pelkistetty ja lanka ylellisen pehmeä. On muuten tällä hetkellä ainoa villapusero vaatekaapissani, asia korjaantunee harrastuksen jatkuessa.


Neulepusero

Valmistunut: 21.10.2011
Malli: Sublime
Saatavissa: Moda 1/2007, malli 13
Lanka: Sublime Cashmere merino silk dk, väri 106 egg nog
Menekki: 8,7 kerää, 410 g
Puikot: 4 ja 3,5 mm

Tein puseron ohjetta pidemmäksi, sillä malli oli hyvin niukka. Neuloin puseron pyörönä, mikä tällä langalla johti ongelmiin lankojen päättelyssä. Langanpäät eivät karkaa yhtä helposti kuin Bambupuserossa, mutta eivät kyllä ole aivan siististikään pääteltyjä. Ehkäpä tästä saman virheen toistamisesta olisin jo jotain oppinut. Seuraavan kerran puseroa neuloessani testaan toimiiko langan jatkaminen vai neulonko osat kappaleina päätelläkseni langanpäät sivusaumoihin.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Punaisia suunnitelmia

Kiitos kaikille Mara-huiviani kommentoineille! Olitte jättäneet niin ilahduttavia kommentteja, vaikka kyseessä olikin yksinkertainen neule.

Kääriytymishuivin jälkeen puikoille pääsi seuraavaksi jotain keväisempää, pusero bambu-villasekoitteesta. Värikin on tavallista rohkeampi oranssinpunainen. Langan ostin vuodenvaihteessa punaisen mieliteossa, silloin en tiennyt oranssinpunaisen olevan nyt muotiväri. Ainakin tällä hetkellä pidän väristä, en siksi että se on muodissa, vaan kuvittelen oranssinpunaisen sopivan minulle paremmin kuin kirkkaanpunaisen. Tuon luulon oikeellisuus jää nähtäväksi.

Viime viikolla toteutin myös pitkäaikaisemman unelmani punaisista avokkaista ja sellaiset kotiutuivat kenkäliikkeen avajaistarjouksesta.


Uusien kenkien väriin sopivan puseron hiha on jo siis puikoilla (kuvassa väri ei toistu kuten luonnossa, punaista on hankala kuvata), mutta joutuu odottamaan jatkoa, sillä ensin pitää saada toinen keskeneräinen työ valmiiksi. Työ, joka ei tällä hetkellä ihan hirveästi innosta, koska siitä ei ole tulossa täydellinen, mutta toivottavasti sentään kelvollinen.

Neulomisharrastus ja langat ovat avanneet mieleni muillekin uusille väreille. Lankaa on tullut hankittua jo aika paljon enkä halua aina ostaa samaa väriä, niinpä lankoja minulla on monipuolisemmissa väreissä kuin ostovaatteita. Nyt himottaisi hirmuisesti keskivihreää (kuten tätä), siinä värissä minulla ei ole vaatetta tai lankaa ja tiedän tuon värin pukevan punapäitä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Hartioille lämmikettä

Olin jo jonkin aikaa miettinyt paksumman reilun kokoisen hartiahuivin neulomista. Alunperin innostus tuohon taisi tulla BBC:n Candlefordin postineiti -tv-sarjasta kylän naisilta. Tuo sarja oli kyllä aivan ihana ja 1800-luvun lopun viktoriaarisen tyylin asut, pitkät hameet drapeerauksineen ja puhvihihat, kauniita. Kun kohdalle sitten sattui Araucania Nature Woolia puoli-ilmaiseksi, pääsi huivi puikoille. Käsinvärjätylle langalle valikoitui yksinkertainen malli, joka ei yritä jäljitellä innostuksen lähdettä.



Mara-huivi (ravelry)

Valmistunut: 27.3.2012
Malli: Mara, Madelinetosh
Lanka: Araucania Nature Wool, väri ruskea 7343
Menekki: 294 g
Puikot: 4 mm

Ohjeesta poiketen neuloin ennen reunan joustinneuletta reikäkerroksen Sothia-huivin innostamana. Keskelle taas en halunnut reikärivejä, joten neuloin keskikohdan lisäykset ilman langankiertoja. Joustinneuleen neuloin myös erilailla kuin ohjeessa, mutta samalla mallilla kuin ohjeen yhteydessä olleessa kuvassa. Tuo (2 o, 2 n, 1 o, 1 n) joustinneule näyttää vähän 3 o 2 n -joustinneuleelta, mutta on samanlainen huivin molemmilla puolilla.


Koskan halusin huivista reilun kokoisen, päätin käyttää siihen kolme vyyhtiä lankaa. Aloitin reikärivin, kun lankaa oli kulunut 160 g. Leveämmästä joustinneuleesta tuli näin 8 cm korkea. Viimeisten kerrosten pituudesta johtuen lankaa jäi jäljelle muutama gramma, nämä vyyhdit eivät olleet vajaita. Muotoilun jälkeen valmiin huivin korkeus oli 67 cm ja leveys noin 140 cm.